Juice Leskinen ETC

Juice Leskinen ETC

Leskisen suosio oli 80-luvun aikana kasvanut tasaisesti ja etenkin esiintymislavoille häntä hinguttiin kaiken aikaa. Niinpä hänen piti jälleen kerran miettiä kenen kanssa lauteille kapuaisi. Grand Slamin kokoaminen ei tuntunut mielekkäältä, koska sen soittajat puuhasivat muuta. (Juice Leskinen Grand Slam ei suinkaan ollut hajonnut, Leskisen mukaan se on telakalla). Leskinen päätti etsiä kokonaan uusia muusikoita.

Alkuvuodesta 1992 oli bändi perustettu ja sen nimi oli Juice Leskinen ETC (etsii). Siinä vaikuttivat basson varressa Jukka Kampman, rummuissa Taru Huhtajärvi, kitaristi Kati Aide pyykkö ja vuilisti/kosketinsoittaja Henrik Perello. Helmikuussa ETC meni Sound Of JJ -studioon ja aloitti äänitykset, jotka jatkuivat aina huhtikuulle saakka. Juice Leskinen ETC:n studiotyön hedelmiä saatiin kuultaviksemme jo keväällä Terveet Aivot -projektin tunnussävelmänä toimineen Pää asiallisesti -sinkun muodossa. Tämän seiskatuumaisen kääntöpuolelta löytii kirpeä EY-kannanotto Eurooppaan. Lisää studiosession satoa julkaistiin kesäkuussa 1992 ilmestyneen mini-LP:n Simsalabim Jim muodossa.

Syksyllä 1992 Juice Leskinen ETC osallistuivat Syksyn Sävel -kilpailuun kappaleella Sietämätön mies. Alunperin bändin oli tarkoitus osallistua yhtye-sarjaan, mutta se oli yllättäen täyttynyt, joutuivat he esiintymään solisti-sarjassa Syksyn Sävel -orkestin säestyksellä. Sijoitus: jaettu kolmas tila Kari Tapion, Rainer Frimanin ja Neon 2:n jälkeen. Lehdistön suosikeiksi Juice ja ETC sensijaan pääsivät.

Joulukuussa 1992 ilmestyti kokoelma-albumi Sietämätön mies. Levy on koostumukseltaan varsin hyvä, sillä se sisältää pelkkiä singleraitoja kuten Iisalmen discossa, Skorpioninainen, (We Want) Lasse Vehviläinen, Mummon sekomehu, Ollaan ihmisiksi, Radioaktiivisten marssi ja Jouluvirsi sekä ainoastaan Soundi-lehden lahja-EP:llä julkaistun biisin Idoli.

Vuosi 1993 alkoi varsin hissukseen, kun ETC oli haudattu kaikessa hiljaisuudessa loppuvuodesta. Helmikuussa alkoi kuitenkin uutta materiaalia syntyä kuitenkin siinä määrin että toukokuussa oli aika painua Sound Of JJ -studionn äänittämään uutta levyä. Pääasiallisina soittokavereinaan Leskisellä oli tällä kertaa studion isäntä Juuso Nordlund itse ja Safka, joka soittaa ainain koskettinsoittimia, haitaria ja huilua sekä sen ohella laulaa. Avustajina mukana hääräsivät viulisti Pirkko Kontkanen, laulajat Seija Hurskainen ja Mari Posti sekä Jyrki Niemi, joka vastaa kappaleen Uhanalaiset matelijat sovituksesta ja konetaustoista.

Studiosessiot jatkuivat aina kesäkuuhun saakka. Elokuussa aikaansaannokset oli vihdoin kuultavissa kun LP Haitaribussi ilmestyi kauppoihin. Kyseessä ei ollutkaann aivan tavallinen Juice-LP, vaan levy sisälsi yllättäin (miten niin) lastenlauluja. Haitaribussi ei tosin noudata liiemmälti perinteisten lastenlevyjen mallia etenkään sanoitusten osalta, jotka ovat sen verran rankkoja että tokkopa monetkaan päiväkodin tädit uskaltavat tai suostuvat lapsille soittamaan. Kyseessä onkin enemmän aikuisten makuun sopiva lastenlevy, tyyliin M. A. Numminen tai Tuomari Nurmio. Aikuisille levystä riittääkin ammennettavaa, sillä levyn sanoitukset ovat melkoista verbaalisa ilotulitusta ja musiikillinen sovitus on tehty mielikuvitusta rajoittamatta.

Joulukuussa 1993 Valitut Palat julkaisi massiivisen kolmen CD:n/kolmen kasetin kokoelmapaketin Valitut teokset Leskisen tuotannosta. Paketti sisältää kaikkiaan 60 kappaletta melko tasaisesti koko 20-vuotista uraa esitellen. Suuri singlebiisien määrä nostaa sinänsä melko turhanpäiväiväisen kokoelman arvoa, joka uutena ostettaessa maksoi lähelle neljännestuhatta markkaa. Mukana seurasi vihkonen, joka sisälsi Juice Leskisen minihistoriikin lyhyen oppimäärän.

Vietettyään kolme vuotta isyyslomalla kahden lapsen (Leevi ja Eeva Maaria) kanssa Juicella oli aikaa suunnitella uutta CD:tä. Vuonna 1996 Juicelta ilmestyikin ensimmäinen aikuisille suunnattu rock-levy viiteen vuoteen. Juicen uutta CD:tä ei voi ainakaan arvostella huonojen tai tuntemattomien muusikoiden tekemäksi, sillä CD:llä vaikuttavat -yhtyeestä lainatut kitaristi Markku Petander ja rumpali Frogley (Jukka Mäntysorvali), Juice Leskinen Grand Slamissä soittanut Antti Tammilehto, Eppu Normaalista lainattu Pantse Syrjä, Juice Leskinen itse sekä taustalaulajinaan Pirkko Uitto ja Seija Hurskainen. Uuden CD:n nimeksi tuli Kiveä ja sämpylää, joka voitaneen vapaasti kääntää englanniksi nimellä Rock'n Roll (vrt. Lahtikaupungin rullaluistelijat - Bay City Rollers). Kiveä ja sämpylää on sikäli erikoinen CD verrattuna aikaisemiin Juicen LP:siin, että tällä levyllä on sekä twistiä, humppaa, yksi marssilaulu sekä perinteistä mutta ehkä lievästi sanottuna rankempaa rockia, mitä on totuttu Juicen levyillä kuulemaan. Jos Haitaribussi sisälsi liian rankkoja sanoituksia lapsille, voidaan samaa sanoa myös Kiveä ja sämpylää-CD:n aloitus raidasta Saimaata näkysivissä, jossa aivan selkeästi lauletaan "...ja aalloilla Saimaan ryhdyimme naimaan..." ei varmasti ole aivan pehmoisimmasta päästä.

Noin kuukautta ennen Kiveä ja sämpylää -CD:n ilmestymistä markkinat antoivat esimakua tulevasta Andy McCoy / Aamun maa -CD:singlen muodossa. Andy McCoy nousi heti ilmestyttyään koko kansan hittibiisiksi ja päivittäiseksi radiokuultavaksi.

Syksyllä 1996 ilmestyi vähän vaivihkaan CD-single Kun Allah saapuu kaupunkiin / Virsi. Jälkimmäinen kappale on vanha ETC-biisi, mutta tälle CD-singlelle siitä on tehty vieläkin virsimäisempi sovitus josta on jätetty soittimet kokonaan pois, ja äkkiseltään kuunneltuna sitä voisi luulla jopa "oikeaksi" virreksi.

Vuonna 1997 ilmestyi hyvä Juicen kappaleita sisältävä tupla-CD Kautta aikain -kokoelma, joka sisältää Juicen hittejä koko uran ajalta. Lisäksi tällä kokoelmalla on uusi versio (taas) kappaleesta Virsi. Tällä kertaa siihen on miksattu disco-iskelmistä tuttu bassokomppi, joka hakkaa tasaisesti läpi koko biisin.

Loppukesällä tuli yllättävä tieto, että Juice on varannut studioaikaa, ja aikoo tehdä levyn saman vuoden syksyksi. Ja näin kävi. Loppuvuodesta 1998 ilmestyi nimittäin kolmen biisin CD-EP Pieni euroiskelmäsarja ja samoihin aikoihin vihjaisi varanneensa studioaikaa tehdäkseen uuden albumin(??), josta tuloksena tuli heinäkuun 1999 loppupuolella kauppoihin CD-Single Uupuneet Uupuneet -CD-single oli kuitenkin maistiaisia toisen CD-singlen, nimeltään Rampojen valssi kanssa. Nimittäin alkuvuodesta tuli yleisön kuunneltavaksi CD L. CD:n nimi viittaa 50:een (roomalainen numero "L" on arabialaisittain 50), sillä levyn julkaisu oli ajoitettu lähelle Juicen 50-vuotis syntymäpäivää 19.2.1950. Juicen kunniaksi pidettiin myös juhlakonsertti Tampere-talossa, joka kuitenkin televisioitiin TV2:n taholta.


Tausta musiikille
Juice Leskinen & Coitus Int
Juice - yhtye
Välikausitakki
Juice Leskinen Slam
Juice Leskinen Grand Slam
Kirjallinen tuotanto
Discografia
Paluu kotisivulle

Lähde: Rare, levynkerääjän erikoislehti 1/1994
Copyright © Olli Hietanen 20.1.2002